Kristityt, nyt päät ylös! Olli Heleniuksen johtaman Fivestar Prophet -orkesterin debyyttialbumi ”Enemy” on kristillisen itsetunnon nostattaja! Luvassa on modernia heviä ja julistavia lyriikoita.

Voisi kai todeta, että Olli Helenius alkaa hiljalleen muistuttaa ruotsalaista kollegaansa Christian Liljegreniä, sillä molemmat miehet tuntuvat olevan vaikuttamassa kaikkialla omien kotimaidensa kristillisen musiikin saroilla - näin kärjistetysti ilmaistuna. Ollihan on tullut tunnetuksi esimerkiksi Bass’n Helenin ja Juha Tapion rumpalina sekä sooloartistina vain nämä tunnetuimmat yhteydet mainitakseni. Oma englanninkielinen bändikin L-60° ehti julkaista kolme albumia, kunnes Olli tunsi jonkin olevan vialla – sanoma ei ollut enää tarpeeksi kirkas. Tarvittiin aivan uusi alku ja aivan uusi bändi, jotta selkeää evankeliumia päästäisiin jälleen julistamaan.

Joten vaikka Fivestar Prophet koostuu periaatteessa täysin samasta kokoonpanosta kuin L-60°, on se siis aivan uusi bändi, sillä ilmeisesti myös myöhemmin mainittu jatkaa edelleen olemassaoloaan. Pystyykö Fivestar debyytillään sitten tekemään musiikillista ja sanoituksellista eroa tähän toiseen orkesteriin?

Kun avausraita ”Save Us (From Ourselves)” pärähtää käyntiin, ei orkestereita voi enää kyllä samaksi bändiksi luulla. Siinä missä L-60° on selkeää rokkipoppia, on Fivestar selvästi hevimpää kamaa. Vaikuttaa siltä, että levynä Enemy on musiikillisesti jotain sellaista, jossa Ollia ei olla aiemmin totuttu kuulemaan, mutta silti Ollin uudenlainen laulanta ja yleensäkin bändin soitto kuulostaa hyvin luonnolliselta. Avausraita ei ole vielä hevimmästä päästä, mutta seuraava biisi – eräänlainen hittikipale – eli ”Dying To Be Free” on jo hieman erilaisempi kappale ja toimii kaikin puolin erinomaisen hyvin. Kolmas raita ”Stay True” esittelee erityisen hyvin Ollin nykyistä rankempaa laulutyyliä ja sovituksellisestikin bändi osaa tehdä tarttuvia hevikoukkuja.

Olen varma, että ”Surrounded” jakaa mielipiteitä, sillä pääriffissä ja kertsissä soitetut teknotaustat eivät välttämättä sovi jokaisen pitkätukan pirtaan. Omasta mielestäni teknoilu kuitenkin täydentää kokonaisuutta ja antaa mukavaa syvyyttä biisiin. Tällaistahan moderni metallimusa ajoittain on. Seuraava raita ”As Long As I Live” onkin sitten ihan eri maata ja on samalla eräs tämän levyn helmiä. Levyn ainoa varsinainen slovari muistuttaa aluksi Ollin muuta tuotantoa, mutta toiseen kertsiin saadaan aivan mahtava bändisovitus. Kokonaisuutena pidän erittäin paljon kappaleen tunnelmasta ja tarinasta.

”On Fire” pitäisi olla kappale, joka saa viimeistään yleisön pomppimaan ja riehumaan, mutta biisi ei ehkä toimi aivan niin hyvin kuin sen pitäisi. Pääriffi on aika perussettiä, eikä ehkä muutenkaan aivan vedä vertoja aiemmille biiseille. Useamman kuuntelukerran jälkeen biisi alkaa kuitenkin rokkaamaan ihan toimivasti. ”I’m Able” on seuraava konemusiikkielementtejä hyödyntävä kipale, joka onkin yksi levyn parhaimpia biisejä. Säkeistöissä Olli onnistuu saamaan Marco Hietalamaista laulusoundia ja kertsikin on hyvä, mutta välillä kitaroiden humppakomppi ehkä hieman huvittaa. Toisaalta eipä minulla ole ehdottaa parempaakaan tapaa soittaa kyseistä osiota. Levyn nimikkobiisi ”Enemy” vie meidät sanoituksellisesti kristillisen taisteluteeman pariin. Kyseessähän on taiteenlaji, joka ei miellytä kaikkia, mutta allekirjoittanutta kylläkin. Piru saa kyllä kyytiä tässä biisissä!

Ja kuten monesti käy, niin loppua kohti meno muuttuu hieman seesteisemmäksi. ”Love Kills Fear” on jälleen tunnelmallinen, mutta ehkä hieman huomaamaton biisi. Ehdottomana plussana vanhan koulukunnan hevisoolo. ”Sacrifice” on kyllä dramaattinen ja jylhä kipale, mutaa ensimmäistä kertaa tämän levyn aikana täytyy todeta, että kappale on jopa hieman tylsä huolimatta loistavista sanoituksista. Lopetusraita ”Praying For Revival” ei sekään enimmäkseen nosta tunnelmaa, vaikka menevä ralli kyseessä onkin.

Mitä jäi siis käteen? Soundillisesti ja soitannollisesti kyseessä on erittäin vahva levy eli hyvän kokoonpanon Olli on aikanaan kyllä löytänyt. Sanoituksia ei välttämättä voi kuvailla esimerkiksi nerokkaiksi, mutta ne ovat juuri sitä, mitä Olli sanoi halunneensa: ne ovat julistavat. Ja kun on kyse kristillisestä musiikista, niin ovat tämän tyyppiset lyriikat enemmän kuin tervetulleita tässä maailmanajassa. Mietin pitkään olisiko levy ollut jopa viiden pisaran arvoinen, sillä se sisältää useita hyvin vahvoja biisejä. Kuitenkin Fivestarin suurin ongelma – joskaan ei sinänsä suuri – on se, että he ovat löytäneet hyvän kaavan, jota sitten käytetään liiaksikin. Tietynlaiset melodiset ratkaisut ja Ollin huutava laulutyyli erityisesti kertseissä oli hieno uusi tuttavuus, mutta loppulevyllä alkoi kuitenkin toivoa vaihtelua niin lauluun kuin muuhunkin äänimaailmaan. Uskon silti, että Enemy tulee pitämään vuosienkin päästä vahvan sijoituksen suomigospelin sadan kovimman levyn billboardissa ja suorastaan toivon, että Fivestarista tulee Ollin pääprojekti. Näin ollen neljä vahvaa pisaraa vuodatetaan Enemyn kunniaksi.