Joku keksi aikanaan yhdistellä kaksi keskenään varsin erilaista genreä eli metallin ja teknon. Tätä yhdistelmää onkin sitten käytetty erilaisilla seossuhteilla metallimaailmassa jo jonkin aikaa. Yhden suhde kahteen seosta yrittää suomalainen Rammas Atas tulevalla esikoisalbumillaan ’Til Life Do Us Part.

Rammas Atas  eli ”ulommalle kehälle sidottu” on hyvin mielenkiintoinen kokoonpano, joka nähtävästi haluaa säilyttää tiettyä mystisyyden kehää ympärillään. Bändin jäsenetkin esiintyvät vain taiteilijanimillä. Varsinaiset perustajat eli ”elektrobasisti” Corvus Candidus ja ”elektrorumpaliohjelmoija” Dj Ridhu keksivät tehdä sekä tanssittavaa, että mossattavaa musiikkia, mikä on myös bändin tunnuslause. Mukaan otettiin vielä kitaristi Arktos, brutaalia miesörinää huutava Peach ja eurodance-naisvokalisti Miss Tery. Siitä tämä soppa sitten saikin alkunsa.

Nyt on sitten edetty debyyttialbumiin asti ja on mielenkiintoista kuulla miten Rammas Atas aikoo omaa seossuhdettaan esittää. Ensimmäinen biisihän on aina esittelybiisi ja oikeastaan ”Everdream” varsin hyvin esitteleekin, mitä tanssimossaus oikeastaan on. Heti kärkeen täytyy todeta, että mies- ja naisvokalistin vuorottelu on jopa mielenkiintoisin asia tässä yhtyeessä. Peachin (ja ilmeisesti myös Corvus Candiduksen) örinä on todella uskottavaa ja uskomattoman brutaalia, mitä ei heti olisi osannut tällaiselta musiikilta odottaa, mutta se olikin iloinen yllätys! Silti se kävisi hyvin puuduttavaksi ilman Miss Teryn reippaan kirkasta laulua.

Seuraavasta raidasta tuleekin sitten aluksi mieleen tulee eräs toinen metallin ja konemusiikin yhdistelijä eli kauhumies Rob Zombie. Varmasti asiaa edesauttaa myös kappaleen nimi ”Ghost Train”. Kolmas raita ”1 Out of 3” kuulostaa tähän mennessä ehkä eniten sekä tanssittavalta että mossattavalta, plussat hyvästä bassoriffistä!

Sitten päästään teknometallin ongelman ytimeen, mikä oikeastaan johtuu minun mielestäni teknon luonteesta. Olkoon tämä vain minun mielipiteeni, mutta teknon tarkoitus on tuottaa tusinahittejä, jotka hukkuvat varsin nopeasti alati kasvavaan teknomassaan. Tästä on hyvänä esimerkkinä ”Love Has Failed Us” eli onhan tämä ihan hyvää jumputusta, mutta puuduttavaksi se ennen pitkää käy. ”My Waterloo” olisi myös hyvä biisi ilman kertsiään. Oikeastaan kaikki tulevatkin levyn biisit edellyttävät, että niihin on keksitty jotain mielenkiintoista koukkua tai soundia tai jotain, mikä poistaisi teknometallin tietynlaisen samankaltaisen puudutuksen. Eikä tämä ole pelkästään Rammas Ataksen ongelma, vaan yleensäkin tässä genressä.

Sitä kuuluisaa ”jotain” löytyykin vielä esimerkiksi kappaleista ”Night of the Living Dead Hearts”, ”My World” ja ”Tsumani of Hearts”. Se jotain on sieltä hevimmältä puolelta eli oikeastaan mättöriffit yhdistettyä sopiviin tempon vaihteluihin. Sen sijaan ”D-Force Day”, ”Self-Disappointer” ja ”=490” eivät enimmäkseen jaksa sykähdyttää (paitsi ehkä viimeiseksi mainitun ”seventy times seven” –kohta).

Mitä jäi siis käteen? Aikalailla sitä, mitä osasin odottaa, eli ainakaan vielä Rammas Atas ei valloita teknometallin maailmaa ’Til Life Do Us Part -levyllään. Veikkaanpa, että yhtye toimiikin paremmin livebändinä ainakin yhtyeen kotisivuilla olevan musavideon perusteella. Yleensä visuaalisuus onkin tärkeää teknometalliyhtyeille, joten kenties keikalla Rammas Ataksen musiikki voisikin iskeä paremmin. Ei levylläkään musiikki huonoa ole, mutta jossain määrin monipuolisemmat sävellykset tarvitaan, jotta sinne pelottavan puuduttavaan teknomassaan ei liiaksi uppouduta.

Entäs sanoitukset? No, lyriikoita ei nyt löytynyt mistään, mutta kai ne jossain määrin kristillisiä ovat… Eli kolme pisaraa hyvästä yrityksestä ja kuitenkin aivan varteenotettavasta lopputuloksesta sekä bändin herättämästä mielenkiinnosta. Kyllä tämä yhtye ainakin kerran olisi livenä nähtävä.