Iltapäiväaurinko meren rannalla.

Janoisen oma itämaan tietäjä Anni kirjoittelee kuulumisiaan työharjoittelussa Venäjän Arkangelissa. Kuvat: Anni

Alku aina hankalaa

Matkani kohti Arkangelia eli vapaasti suomennettuna Arkkienkelin kaupunkia alkoi elokuun lopussa eräältä eteläsuomalaiselta linja-autoasemalta. Tarkoitukseni oli matkustaa bussilla Pietariin, jossa viettäisin pari päivää kaupunkiin tutustuen. Sen jälkeen matkani jatkuisi junalla kohti Arkangelia.

Pietari oli oikein mukava kokemus, joskin se poikkesi Moskovasta todella paljon. Olen tyytyväinen, että voin kuusi vuotta venäjää opiskelleena (josta siis neljä vuotta yliopisto-opintoina) voin sanoa käyneeni Pietarissa! Yleensähän suomalaiset tutustuvat Venäjän kaupungeista ensimmäisenä Pietariin tai Viipuriin. Kaupunki oli kaunis, mutta kolme päivää on onneton aika tutustua kaupunkiin. Aikomuksena onkin lähteä reissun päälle uudestaan tutkimaan Pietarin nähtävyydet. Muutaman päivän jälkeen lähdin kohti Arkangelia (junamatkan kesto 25,5 tuntia). Arkangelissa minua oli vastassa työkaverini ja kotiutuminen pääsi melkein alkuun.

Olin jo Suomessa ollessani sairastunut flunssaan. Flunssa paheni ja heti Arkangelissa aloin tehdä vatsalihastreeniä repivän yskän muodossa. Sen sijaan, että olisin tutustunut kaupunkiin, söin antibioottia ja join kuumaa teetä sisätiloissa ensimmäisen kahden viikon ajan. Tilanne oli todella hankala: olisin halunnut ulos, että näkisin edes vähän naapurustoa lähikauppaa pidemmälle, puhumattakaan ihmisiin tutustumisesta. Tuntui, että olin vankina vieraassa maassa omassa kodissani. Olen todella onnekas, että työkaverini auttoivat minua sairausasioiden hoitamisessa: he tulivat kanssani lääkäriin, virastoihin, vakuutusyhtiöön ja verikokeisiin ja kyselivät säännöllisesti kuulumisia. Kahden viikon keuhkoputkentulehduksen jälkeen tervehdyin viimein sen verran, että pääsin jatkamaan työhön tutustumistani.

Kun vihdoin uskalsin kulkea taudin puolesta ulkona, Arkangeli näytti kauniimmat kasvonsa. Syksy oli jo sen verran pitkällä, että puut alkoivat hehkua ruskan väreissä. Pääsin lisäksi vihdoinkin tutustumaan ympäröiviin ihmisiin ja kaupunkiin, vaikkakin kahden viikon viiveellä. Näin jälkeenpäin ymmärrän myös sairauteni tarkoituksen: en ollut lomaillut kunnolla sitten viime joululoman, jolloin pysyin laakereillani viikon ajan.

Lenin-setä valvoo Arkangelia.

Arkea, vihdoinkin!

Kun on viimeisen kaksi viikkoa maannut sisällä, arkikin maistuu kummasti paremmin. Pääsin vihdoinkin tutustumaan siihen työhön, mitä varten olin tänne tullut, eli opettamaan suomen kieltä opiskelijoille paikallisessa yliopistossa. Muutaman tunnin seuraamisen jälkeen pääsin hyppäämään opettajan puikkoihin ja olen aika varma, etten ole ikinä tehnyt mitään yhtä pelottavaa! En ole siis aiemmin opiskellut pedagogisia opintoja, saati suomen kieltä enemmän kuin koulutukseeni vaaditaan. Harrastustaustastani on ollut kuitenkin suurta apua, ettei esiintyminen ihan vierasta ole.

Koulutukseni puutteiden takia olen joutunut opettelemaan ja pohtimaan monia opettajan työhön liittyviä asioita lyhyessä ajassa. Välillä arki on hyvin työntäyteistä ja oma oppimisprosessi takeltelee, mutta hyvä palaute on auttanut jaksamaan. Opettajan töiden ohella olen opiskellut kursseja kotiyliopistoani varten, joten kiirettä on pitänyt. Olen kuitenkin todella onnellinen siitä, ettei minun tarvitse enää lääkärin käskystä maata kaikkia päiviä neljän seinän sisällä.

"Rantakatu" .

Arkangeli on ottanut ensimmäisenä käyttöön leijuvat autot . Tai ainakin niistä kertovat liikennemerkit...

Suomi vieraana kielenä

Opetan siis paikallisessa yliopistossa suomea vieraana kielenä. Opiskelijat eivät saa itse päättää, saavatko he opiskella suomea vaiko eivät, eli heillä on käytännössä pakkosuomea oppiaineena kolmannelta vuosikurssilta lähtien. Tästä syystä olemme yrittäneet kollegoideni kanssa tehdä suomen opiskelun mahdollisimman miellyttäväksi opetustavoitteista tinkimättä: arjen pakertamisen lisäksi tarjolla on ollut Suomeen ja suomen kieleen liittyvää harrastustoimintaa, kuten esimerkiksi Suomi-klubi. Suuri osa opiskelijoista on kiinnostuneita Suomen kielestä sen pakollisuudesta huolimatta ja osa opiskelijoista puhuukin hämmentävän hyvää suomea.

Olen joutunut opettajan työssä katsomaan myös suomen kieltä ihan uudesta näkökulmasta. Tuntuu välillä oudolta opettaa esimerkiksi kielioppiasioita, koska kaikki rakenteet tulevat itseltä niin luonnostaan. On ajoittain haasteellista yrittää asettautua opiskelijan asemaan, mutta samalla tuntuu palkitsevalta seurata opiskelijoiden edistymistä ja oppimista. Olen opetellut puhumaan hitaasti ja yksinkertaistaen (yllättävän hankalaa muuten!) sekä käyttämään paljon elekieltä. Opiskelijoille ei puhuta alussa juuri muuta kieltä kuin suomea (joskus harvoin apuna englantia tai venäjää), joten piirtäjän ja esiintyjän lahjoja testataan tässä hommassa säännöllisesti.

Tuntuu hyvältä olla taas reissun päällä. Pidän Arkangelista ja toivon, että voisin palata tänne vielä joskus. Puolalaisen kämppikseni sanoin, "tämä kaupunki koukuttaa". Hieman haikeilla mielillä olen, koska valmistuminen näyttää tapahtuvan n. vuoden sisään ja se tarkoittaa sitä, etten pääse välttämättä työn ohessa yhtä joustavasti reissaamaan itämaahan päin kuin opiskeluiden aikana.

Hyvää alkanutta lukuvuotta kaikille!

Всего доброго!

Anni