Kauan saatiin odottaa akustisen rokin nimeen vannovan Hencca & Bigbandin uutukaista, joka julkaistiin tämän syksyn Maata näkyvissä –festivaaleilla. TeroR oli tsekkaamassa bändin festarikeikkaa ja otti kuunteluun bändin toisen pitkäsoiton Päivään seuraavaan.

 

 

Villi sydän –debyyttilevyn julkaisusta on jo viisi vuotta. Äkkiä voisi sanoa, että paljon ei ole muuttunut akustisen poljennon jatkuessa liki samankaltaisena. Silti vielä edellisellä levyllä Hencca & Bigband koostui vain Henri Pekurista (kitara, laulu) ja mr. Bigband Kimmo Ollikaisesta (perkussiot) muiden soittajien toimiessa lähinnä vierailevina artisteina tai jonkinlaisena taustaorkesterina. Varsin nopeasti kokoonpanoon vakiintuivat kuitenkin myös Ari Kunnas (basso) ja Olli Tanttu (kitara, taustalaulu) ja nyt heidät jo mainitaankin osana Bigbandia.

Myös sävellys- ja sanoituspuolella on tapahtunut. Villi sydän oli käytännössä Pekurin käsialaa lähes alusta loppuun, kun taas Päivästä seuraavaan on sävellyksellisesti pitkälti Kunnaksen ja tuottaja Jonas Olssonin käsialaa ja sanoituspuolella on enimmäkseen runoillut Ollikainen. Musiikki onkin muuttunut jonkin verran kansanmusiikkia ja iskelmää lähenteleväksi.

Levyn eka puolisko lupailee paljon. Heti kärkeen ladataan levyn kaksi parasta biisiä Aamua odotan ja Taivas himmenee, joka onkin oma suosikkini levyllä. Ihan toimivia ralleja ovat myös aiemmin ilmestyneen Luopua, mutta rakastaa –singlen nimikkoraita (vaikkakaan en voi välttyä Lauri Tähkä –mielleyhtymiltä) sekä kaunis ja omaperäinen Siskoni leijonamieli. Loppupuolisko levystä onkin sitten valitettavasti aika tasapaksua kuunneltavaa. Yksikään biisi ei erityisemmin jää mieleen soimaan paitsi ehkä päätösbiisi Öinen kaupunki, joka on kaikessa hartaudessaan sopivan väsynyt kappale levyn loppuun.

Jos pelkkien biisien perusteella täytyisi arvostella Päivään seuraavaan, niin kovinkaan monta pisaraa ei levylle herahtaisi. Muutama onnistunut ralli ei vielä tee levystä hyvää. Täytyy kuitenkin todeta Hencan laulusta ja bändin soittotaidoista niin festari- kuin muidenkin keikkojen sekä studiolle nauhoitettujen vetojen takia, että bändi on kyllä hyvässä iskussa. Siksi harmittaakin, että biisiaines ei ole yhtä tarttuvaa kuin Villi sydän –levyllä. Jotta tämäntyyppinen musa pääsee iskemään, täytyy sävellysten olla kohdillaan. Nyt lopputulos on ihan jees ja ajoittain onnistunut, mutta ei kohahduttava tai mieleenpainuva.

Sanoituksista vielä kommentoin, että varsinkaan kristillisessä musassa en niinkään pidä hirveän maalailevista lyriikoista, joissa sanoma joko jätetään hyvin pitkälti vain ja ainoastaan kunkin kuulijan korvien väliseksi asiaksi tai se on muutettu pelkästään pekkaruuskamaisen arkiseksi aherrukseksi. Onneksi maailma on mielipiteitä täynnä ja uskon, että näillekin sanoituksille ystäviä löytyy, sillä hyviä tarinoitahan tekstien takaa löytyy ja sujuvasti ne riimeiksi on taivutettu.

Eli ei nyt ihan huonokaan, mutta jäämme odottamaan jatkoa päivään seuraavaan.