From Russia with love :). Kuvat: Anni

Janoisen itäisen kirjeenvaihtajan Annin uusi vuosi alkoi Suomessa. Samalla alkoi myös viimeinen lukukausi venäjänopintojen merkeissä. Mitä viidestä vuodesta ja kolmesta ulkomaankomennuksesta on jäänyt käteen?

VIIMEINEN KEVÄT

Tänä keväänä, jos Jumala suo, valmistun filosofian maisteriksi pääaineenani venäjän kääntäminen. Kyseisellä oppiaineella on hienompikin nimi, mutta käytännössä piskuisesta yksiköstämme valmistuu venäjän kääntämisen rautaisia ammattilaisia. Aloitin opintoni syksyllä 2007 ja suureksi ihmetyksekseni istun parhaillaan viimeisillä kursseilla ja kirjoitan graduani (pian) oppineen apinan raivolla.

En olisi viisi vuotta sitten todellakaan uskonut, että olisin nyt jo tässä vaiheessa. Yliopisto-opinnot aloittaessani olin varma, että tämä ei ole yhtään minun juttuni. Ensimmäinen vuosi hurahti venäjää oppiessa, ei niinkään kääntäessä. Venäjän opiskelijoiden suurin haaste on kielitaidon kartuttaminen, koska muiden kielten kääntäjillä osaaminen on paljon vahvemmalla pohjalla. Itse olin aloittanut yliopisto-opinnot kahden vuoden lukiovenäjällä ja C:n papereilla.

Vuosiin mahtui paljon muutakin hankaluutta kuin pelkästään opin takominen päähän. Sairastuin opintojen alussa masennukseen ja paloin heti ensimmäiseksi loppuun. Pystyin onneksi jatkamaan opintoja, mutta minulla oli väliin suuria vaikeuksia osallistua kursseille. Poissaoloni aiheuttivat monenlaista harmia naama nurinpäin olevista opettajista Kelan kanssa vääntämiseen, mutta lopussa kiitos seisoo ja neljäntenä vuonna tahkosin melkein sata opintopistettä.

Kaiken kipuilun ja tuskailun vuoksi uskallan sanoa olevani vihdoin onnellinen ja tyytyväinen siihen, mitä olen saavuttanut. Olen saanut opinnoiltani paljon, vaikka välillä ollaan lyöty päätä seinään kunnolla.

MAATUSKOJEN MAASSA

Olen ollut kolme kertaa Venäjällä opintojen ja oppimisen merkeissä. Ensimmäisen kerran lähdin Venäjälle keväällä 2009, jolloin suuntana oli pakollinen opintoihin kuuluva kieliharjoittelu Tverin kaupungissa. Asuntolassa puhuttiin suomea ja meininki oli väliin kuin Big Brotherissa. Koko aika kului lähinnä ihmetellessä ja Venäjää ja venäläisiä pällistellessä, joten päätin lähteä mahdollisimman pian syventämään tietojani Suomen itänaapurista.

Moskovaa muistelen edelleen suurella, suurella lämmöllä. Lähdin vaihto-opiskelijaksi Moskovaan masentuneena: elämä Suomessa tuntui erityisesti Tverin matkan jälkeen vaikealta. Voin sanoa, että lähdin Suomea pakoon Moskovaan. Tämä pakoreissu ei ihan onnistunut, koska jo muutama viikko vaihdon jälkeen tapasin yksissä juhlissa erään vanhan lapsikuorokaverini... Moskovassa opin kuitenkin paljon sekä Venäjästä, venäjästä että itsestäni. Sain aivan mahtavia ystäviä ja vielä nykyisinkin onnen itku meinaa tulla, kun Moskovaa muistelen.

Arkangeliin lähdin opetusharjoittelijaksi. En tiennyt Arkangelista mitään muuta kuin että se sijaitsee Vienanmeren rannalla ja siellä on kylmä. Arkangelissa elämä ei ollut helppoa: vanha masennus kolkutteli ovella, sairastelin paljon ja työni oli yhtä oppimista. Näiden hankaluuksien ansiosta huomasin kuitenkin sen, millainen ihminen minusta oli tullut. En jäänyt itkemään ja surkuttelemaan vaikeuksia, vaan yritin nauttia siitä, mistä pystyin. Voin kertoa, että ikävöin suuresti Arkangelia ja erityisesti opiskelijoitani.

Koen, että jokainen reissu on antanut paljon ja niistä on ollut suuresti hyötyä. Vaikka välillä on ollut tosi vaikeaa ja elämä ollut liiankin jännittävää, en silti antaisi päivääkään pois.

Moskovan Lenin. En käynyt kylässä.

IKÄVÄ

Tiedän oikein hyvin, että Venäjä ja Suomi ovat naapurimaita ja että pääsen Venäjän puolelle paljon helpommin kuin esimerkiksi ranskalainen ystävättäreni, mutta ikävöin silti Venäjälle melkein joka päivä. En ikävöi Punaista toria tai Vienanmeren viimaa, vaan ikävä painottuu pieniin hetkiin ja pieniin asioihin. Tässä niistä muutamia:

- se tunne, kun metro tulee asemalle ja korvat meinaavat haljeta siitä jylystä...
- pitkät junamatkat kaikkialle - 24 tuntia ei ole matka eikä mikään!
- pitkät juttutuokiot tuntemattomien ihmisten kanssa satunnaisista asioista: esimerkiksi erään rouvaporukan kanssa juttelin (asiantuntevasti) neljäkymmenvuotiaana synnyttämisestä ja toisen rouvan kanssa keskustelimme hänen lapsuudestaan Vologdan läänin alueella.
- hyvät ruoat, kuten pienet piirakat, pelmenit ja blinit
- rakkaat ystävät, jotka näkevät sinussa muutakin kuin ulkomaalaisuuden
- se, kuinka junan alkumatkasta sinua katsellaan alta kulmien ja muutaman tunnin päästä sinulle jo syötetään eväitä ja kehutaan, kuinka taitava venäjänpuhuja olet
- se, kun sinun ei tarvitse hymyillä kenellekään eikä olla kohtelias, ainakaan jos et tunne toista
- ankeat talot ja lämpimät ihmiset
- miesten takatukat ja tanssi-intoisuus

Lempien lukkoja Ukrainassa.

TULEVAISUUS

Koska olen (toivottavasti) muutaman kuukauden päästä jo tutkinnollinen ihminen, olisi mukava päästä hyödyntämään taitojaan. Olenkin miettinyt paljon sitä, mikä haluan olla "isona" ja tullut siihen lopputulokseen, että työn ei tarvitse liittyä kääntämiseen, mutta Venäjään ja venäjään kyllä. Opintojen jälkeen suuntanani on armeijan harmaat ja olen ajatellut sen jälkeen pyrkiä rajalle töihin, joko rajavartijaksi tai tullin palvelukseen.

Olen kuitenkin todennut senkin, että en halua ihan vielä opiskella lisää. Työnteko maistuisi tähän väliin, olenhan istunut koulun penkillä joka vuosi 7-vuotiaasta lähtien. Onneksi Venäjällä voi käydä muutenkin kuin opintojen merkeissä ja seuraava haaste onkin lomareissu Venäjälle. Uskokaa tai älkää, en ole Venäjällä lomaillut kertaakaan, mutta olen halukas tarttumaan tähän(kin) haasteeseen.

En ole kovin hyvä antamaan neuvoja, mutta sen voin sanoa, että kannattaa tarttua tilaisuuteen. Jos haluaa mennä ulkomaille, niin kyllä työt, opiskelu ja oma kultakin voivat Suomessa odottaa. Silloin pitä

ä mennä, kun on mahdollisuus.

Nähdään taas!

Kiitos kaikille matkakertomusteni lukijoille! Спасибо бо

льшое, увидимся!

Anni